Lennolla MH136

Alice Springsissä vietetyn yön jälkeen lennettiin Qantasin iltapäivälennolla välilaskupaikkaamme Adelaideen jatkaaksemme seuraavana aamuna kohti Malesian pääkaupunkia Kuala Lumpuria. Adelaide onkin meille tuttu paikka jo entuudestaan, sillä täältähän aloitimme ensimmäisen automatkamme tammikuun alussa. Emme tarvinneet enää kaupunkikarttaa iltakävelyllemme. Pyörähdimme mutkan keskikaupungilla verestääksemme muistojamme kaupungista. Yöpaikkamme Hotel Metropolitan oli taas samaa heritage-sarjaa, joita olemme kokeneet matkallamme jo muutaman kerran. Hotelli on kutakuinkin samassa iskussa kuin se oli valmistuessaan 1883. Huoneessa ei ollut muuta kuin kaksi sänkyä ja pieni lipasto. Onneksi vessa ja kylpyhuone olivat käytävällä seuraavina, joten ei tarvinnut hortoilla käytävillä sen enempää. Yllättäen hotellista löytyi laundry, joten saimme pyykättyä kamppeemme loppumatkaa varten vielä viimeisen kerran. Uluru-reissun jälkeen hikisiä ja punasävyisiä vaatteita olikin säkillinen.

Nyt istumme Malaysia Airlinesin lennolla MH136. Vähän arvelutti varausta tehdessämme, uskallammeko kyseisen yhtiön lennolle lähteä. Viime kesänä lentoa varatessamme vähän epävarmaa oli myös se, pysyykö firma pystyssä tähän päivään saakka, sillä niin suuret korvaukset yhtiölle ensimmäisestä lennon katoamisesta lankesivat. Myös matkustajat karttoivat aluksi yhtiön koneita. Ehkäpä pelkoja on vieläkin ilmassa, sillä lento ei ole nytkään ihan viimeistä paikkaa myöten täynnä, kuten näillä pitkillä lennoilla on yleensä tapana. Lennolla on mittaa noin seitsemän ja puoli tuntia, joten tässä ehtii nyt vähän kirjoitellakin. Voitaisiinkin koota tähän mieleemme tulevia juttuja Australiasta ja Uudesta Seelannista nyt, kun jätämme nämä maat tämän reissun osalta lopullisesti.

Ihmiset ovat molemmissa maissa välittömiä ja äärimmäisen ystävällisiä. Tulevat juttelemaan outojen ihmisten kanssa ja kyselemään alkuperäämme tavan takaa. Aina kun näytämme vähänkään epävarmoilta, minne kulloinkin pitäisi mennä, tulee joku ystävällisesti kysymään, tarvittaisiinko apua. Tällaistahan ei Euroopassa ja varsinkaan Suomessa kovin usein tapahdu. Niin aussien kuin uusseelantilaistenkin puhetapa poikkeaa sen verran paljon englantilaisesta ja amerikkalaisestakin, joita on tottunut enemmän kuuntelemaan, että tahtoo aina jäädä jotain tajuamatta. Siinäkin on tosin paljon vaihtelua, sillä joidenkin puhetta ymmärtää erityisenkin hyvin. Hyvin on kuitenkin toimeen tultu molemmissa maissa.

Vähemmistökysymys puhuttaa molemmissa maissa. Niissähän oli englantilaisten tullessa jo vakituiset asukkaansa. Australiassa aborginaalit ja Uudessa Seelannissa maorit. Molempia vähemmistöjä on, lähinnä englantilaisten maahanmuuttajien toimesta, listitty suuret määrät ja kohdeltu muutoinkin huonosti pitkiä aikoja. On siinä matkanvarrella tosin aika moni engelsmannikin tullut syödyksi niin aborginaalien kuin maorienkin toimesta. Aborginaalit ovat asuneet Australiassa jo 30.000 vuotta ja maorit Uudessa Seelannissa vain reilut 400 vuotta. Silti Aborginaalien asema vähemmistönä maassaan on näihin päiviin saakka ollut selvästi heikompi. On tosi surullista katsoa sitä, missä jamassa valtaosa kansasta tänä päivänä elää. Vaeltelevat porukoissa pitkin katuja ja maleksivat puistoissa ja useinmiten enemmän tai vähemmän päihteiden vaikutuksen alaisina. Onhan heistä toki toisenlaisiakin esimerkkejä. Silmiinpistävää tuo syrjäytyneiden määrä kyllä on.Vasta viime vuosikymmeninä asenteet heitä kohtaan ovat alkaneet muuttua suvaitsevampaan suuntaan.

Udessa Seelannissa maorivähemmistö muodostaa selvästi suuremman osan uusseelantilaisista ja he näyttävät ainakin näin pintapuolisen aiheeseen tutustumisen valossa sulautuneen yhteiskuntaan ja työelämään aborginaaleja paremmin ja näyttävät selvästikin elävän tasavertaisempina muiden kansalaisten kanssa.

Rajamuodollisuudet ovat tiukat molemmissa maissa. Meidän kokemuksemme mukaan Australiaan on helpompi tulla kuin sieltä lähteä. Uudessa Seelannissa taas maahantulo oli äärimmäisen tiukka, mutta sieltä pääsi verraten kevein tsekkauksin pois. Tänäänkin Ausseista lähdetäessä mentiin pitkän kaavan mukaan ja minä myös seulan kautta kuten edelliselläkin kerralla. Mahtaisiko johtua tuosta pottuvarpaan ruuvista, sillä pelkkä läpivalaisu ei näytä minun osaltani riittävän. Moni muukin näytti tosin joutuvan samaan härveliin Adelaiden kentällä.

Hintatasoltaan Australia on selkeästi näistä maista se kalliimpi. Joissakin tuotteissa menee kyllä toisinkin päin. Bensiini on Ausseissa ”tosi halpaa”. Halvimmillaan päästiin reilulla 70 eurocentillä litraa kohti. Uudessa Seelannissa bensan hinta pakkasi olemaan päälle euron. Ruoka on Ausseissa selvästi kalliinpaa ja varsinkin olut ja tupakka ovat sikakalliita. Eivät ne kyllä ihan halpoja ole Uudessa Seelannissakaan. Ausseissa olut puuttui ruokakaupoista tykkänään ja bottle shopissa pieni olutpullo maksoi noin 3 euroa ja baarissa noin 6. Viime kesän autoreissullamme Puolassa ja Slovakiassa ison oluen sai kaupasta alle 50 centin ja baarista yhdellä eurolla. Taksilla ajelu maksaa Australiassa suurinpiirtein saman kuin Suomessa, Uudessa Seelannissa se oli selvästi halvempaa. Alussa kaikki näytti maksavan ihan hirveästi, kun Sydneyssä reissu aloitettiin. Pikkuhiljaa löysimme halvemmat ostospaikat: Ausseissa Woolworthin ja Colesin, Uudessa Seelannissa Countdownin ja New Worldin. Etenkin Uudesta Seelannista ruokatarvikkeita sai Suomenkin hintoja halvemmalla. Varsinkin maataloustuotteet (juusto, liha ja makkarat) olivat jopa halpoja Suomeen nähden.

Liikenne pyörii samaan väärään suuntaan molemmissa maissa. Vasemmalla ajaminen ei ole liikkeellelähdön jälkeen yhtään sen hankalampaa kuin oikeallakaan. Etukäteen vähän pelkäsi noita lukuisia liikenneympyröitä, että miten siellä osaa mennä oikeinpäin. Homma on mielestäni jopa selkeämpää kuin Euroopassa. Kaksi seikkaa helpottaa sitä meikäläisiin ympyröihin nähden. Ensiksikin suojateiden puuttuminen ympyröiden ympäriltä tekee ympyrään menon ja sieltä lähdön joustavaksi. Autojen ei tarvitse pysähtyä ympyrään odottaakseen jalankulkijoiden tallustelua tien yli. Toinen seikka on vilkutuskäytäntö. Ympyrään mennessä vilkutetaan vasemmalle, jos käännytään heti ensimmäisestä vasemmalle. Jos ajetaan suoraan, vilkkua ei ympyrään mennessä käytetä, vaan vasta poistuttaessa. Jos käännytään ympyrästä vasta viimeisestä (oikealle), vilkutetaan jo ympyrään mennessä oikealle ja vaihdetaan vilkku vasemmalle vasta siinä vaiheessa kun sieltä poistutaan. Tosi selkeää, kaikki näkevät koko ajan, minne kukin kulloinkin on menossa. Tästähän pitää tehdä kansalaisaloite heti, kun Suomeen palataan.

Suojateiden vähäisyys kaupungeissa on jalankulkijan näkökulmasta kovastikin kummallista ja vaarallista. Jos risteyksestä puuttuu suojatien merkit (Ausseissa jalankuvat ja Uudessa Seelannissa oranssit ympyrät), autoilijat eivät kyllä anna tietä jalankulkijoille. Toisaalta oikeat suojatiet ovat tässä suhteessa pyhiä. Niitä autoilijat kunnioittavat tarkasti. Niillä jalankulkija on kuningas.

Ohituskaista on Ausseissa ”Overtaking lane” ja Uudessa Seelannissa ”Passing lane”. Myös käytännöissä on eroa. Australiassa ohituskaista jatkuu suoraan lopussa, Uudessa Seelannissa molemmat kaistat yhtyvät sopuisasti yhdeksi kaistaksi. Etuajo-oikeus lopussa näyttäisi kuitenkin  molemmissa olevan vasemmalla ajavilla.

Australian erikoisuuksia ovat  Melbournen koukkukäännös (Hook Turn) -risteykset (näistä taisin kertoa jo siellä ollessamme) ja maantiejunat, joita outbackissä näkee alituisesti. Nämä roadtrainit voivat olla tosi pitkiäkin. Useimmiten niillä näyttää olevan kolme perävaunua, mutta Uluru-oppaamme kertoi nuorempana nähneensä jopa seitsemän perävaunun maantiejunan liikenteessä. Uuden Seelannin erikoisuus on kapeat yhdenkaistan sillat. Tulipahan opittua etujo-oikeussäännötkin niin, että varmasti muistaa jatkossakin. Niin älyttömän paljon niitä siellä on. Ainakin näillä liikennetiheyksillä homma näyttää vielä pelittävän hyvin, mutta entäs sitten, kun liikennetiheydet kasvavat. Onpa siltainsinööreille töitä, kun niitä ruvetaan uusimaan.

Urheilu on näissä maissa kovin erikoista näin suomalaisesta näkövinkkelistä. Englantilaisperuahan se tietysti on näissä kaikissa” kansanyhteisömaissa”. Jopa jalkapallo näyttää jääneen selvästi valtalajien kriketin ja rygbyn varjoon. Rygbyä olen aina arvostanut ”tosimiesten lajina”, mutta nyt pakosta tuota krikettiäkin on joutunut sen verran seuraamaan, että arvioni tästä ”silkkimunien” urheilusta on vähän muuttunut. Pistelaskua en vieläkään kokonaan tajua, mutta ulkokentämiehet ovat kyllä jotain muuta kuin silkkimunia. Räpylöitä tässä lajissa ei näytä käyttävän muut kuin se tyyppi, joka seisoo lyöjän takana. Tässä olisikin toinen kansalaisaloitteen paikka: Suomalaisessa pesäpallossakin voitaisiin luopua räpylöistä ulkokentällä. Johan rupeaisi juoksuja tulemaan. Siepparille voisi kuitenkin antaa jonkinlaiset hanskat, koska pallolla on siinä vaiheessa vielä kohtuullisen kova vauhti.

Kaiken kaikkiaan mainioita matkustusmaita molemmat. Vaikka vietimme niissä lähes kolme kuukautta, olisi reissua (pienen hengähdystauon jälkeen) jälkeen voinut jatkaa vaikka vielä saman verran. Niin monta paikkaa jäi vielä näkemättä ja monissa nähdyissä paikoissakin olisi ollut mukava olla pidempään. SUOSITELLAAN!

Tätä loppuosaa kirjoitellessa, ollaan jo Kuala Lumpurissa Malesiassa ja enää kuusi tuntia suomenaikaa edellä. Tulee samalla sulateltua mahdollista jetlagiakin pienemmäksi. Kuala Lumpurin kansainvälinen lentokenttä olikin melkoinen yllätys. Mittasuhteet olivat sellaiset, ettei olisi arvannut. Lentokoneen laskeuduttua käveltiin ensin pitkä matka kohti matkatavarahihnoja ja opasteet johtivatkin itsestään kulkevalle junalle, jolla mentiin melkoinen matka toiseen terminaaliin, josta matkalaukkujen tuloaula vihdoin löytyi. Sieltä ajeltiin sitten yksinkertaisten maahantulorituaalien jälkeen kymmenien kilometrien matka Express-junalla pääteasemalle Kuala Lumpurin keskustaan. Sieltä piti vielä ottaa taksi hotellille pääsemiseksi. Kaikki hoitui kuitenkin vikkelästi ja oltiin korsulla jo reilun tunnin päästä koneen laskeutumisesta.

Hotellimme sijaitsee ihan kaupungin suurimman nähtävyyden, Petronas Twin Towersin, vieressä. Käväisimme piipahtamassa kaupungilla pienen lenkin todetaksemme, että olemme taas tropiikissa ja hintataso on eilisestä tippunut murto-osaansa. Mausteitakin täällä käytetään vähän ronskimmin kuin ausseissa ja nyt valmistaudumme nukkumaan kielet turvoksissa ja vailla tuntoa Boat Noodles -ravintolakäyntimme jälkimainingeissa.

Kuala Lumpurin maamerkki Petronas Towers