Orakei Korako

Päivän aikana nähtiin monenlaisia ihmeitä. Ensimmäinen tupsahti automme nokan eteen yhden nyppylän päällä. Tientäydeltä lehmiä porhalsi vastaamme matkallamme kuumia lähteitä metsästämään. Onneksi jo nyppylälle noustessamme saimme vähän vihiä siitä, että jotain kummallista siellä on tulossa. Ehdimme hiljentää vauhtiamme ja ottaa kamerat esiin tulevaa varten.

Lehmät eivät vielä osaa vasemman puoleisen liikenteen hienouksia.

Seuraavat ihmeet odottivat meitä Mindynkin jokin päivä sitten vinkkaamassa Orakei Korakossa. Se sijaitsee reilun kolmenkymmenen kilometrin etäisyydellä Tauposta pohjoiseen. Siellä jo kymmenkuntatuhatta vuotta sitten tapahtuneen purkauksen muodostamat kvartsiportaat ovat vaikuttava näky. Vettä, kaasuja ja erilaisia mineraaleja pulppuaa maan pinnalle muodostaen "portaille" monenvärisiä puroja ja lammikoita. Aluetta pääsee tutkailemaan geysiirejä sekä sihiseviä ja pulputtavia reikiä kierteleviä siltoja myöten. Vähän väliä on varoituskylttejä, joissa kielletään ehdottomasti poikkeamasta käytävien ulkopuolelle. Ei kyllä olisi tullut mieleenkään työntää jalkaa kuumaa höyryä ja myrkkyjä tupruttavaan maahan.

 

 

 

 

 

 

 

 

Lounastauon jälkeen suuntasimme matkamme muutaman kilometrin päässä olevia Hukan putouksia kohti. Waikato-joki syöksyy paikassa kapeaan kanjoniin. Parin sadan metrin matkalla on sellaiset kuohut, että taitaisi jäädä laskematta.

Päivän kolmas kohteemme oli edellisen lähistöllä sijaitseva kuumien lähteiden alue Craters of the Moon. Kuumaa höyryä tuprutti melkein joka mättäästä. Joskus vähän isommasta kolosta ja joskus koloa ei edes huomannut. Sen verran paljon kasvillisuutta alueella kuitenkin oli, ettei se meidän mielestämme kyllä oikein kuuksi käynyt. Enemmän kuumaisemilta näyttivät eiliset Ruopehun laavarinteet.

Tässä vielä näkymä motellihuneemme terassilta kohti Taupojärven takana häämöttäviä Tongariron tulivuoria. Kaikki kolme eilistä tulivuortamme näkyvät tiiviissä ryppäässä kuvan keskellä.

Huomenna siirrymme pariksi päiväksi vajaa sata kilometriä pohjoiseen Rotoruaan. Siellä odottaa lisää geothermaalisia ihmeitä ja toivoaksemme myös ripaus maorikulttuuria.

Tongariro

Siirryimme Tongariron kansallispuistoa eteenpäin ja näkyviin tulivat myös puiston kaksi muutakin tulivuorta, Tongariro ja Ngauruhoe. Me poikkesimme kuitenkin vielä eilisen tulivuoremme Ruapehun rinteille sen toiselta puolelta Wahakapapan laskettelukeskukseen vievän tien kautta. Laskettelukeskuksesta tie jatkui vielä muutaman kilometrin Iwikau Villageen, josta tuolihissit Ruapehun rinteille lähtivät.

Tongariron ja Ngauruhoen tulivuoret

Ruapehu erottuu muista lumihuippunsa ansiosta

Pysähdyimme Whakapapassa Visitor Centerissä tutustumassa seudun tarjontaan. Siellä oli mielenkiintoinen näyttely ja videoesityksiä Tongariron historiasta ja alueen retkeilymahdollisuuksista. Myös tietoa tulivuorenpurkauksista oli tarjolla kattavasti.

Maoripäällikkö, joka lahjoitti Tongariron alueen ja tulivuoret Uudelle Seelannille 1887

.

Kiwi ison munansa kanssa ja vieressä possumi

Iwikaussa pohdimme, että lähtisimmekö patikoimaan, jollekin lähistön patikkapoluista vai hyppäisimmekö tuolihissiin ja nousisimme ylemmäs rinteille ja Uuden Seelannin korkeimmalla (2020 m) sijaitsevaan kahvilaan. Onneksi valitsimme jälkimmäisen vaihtoehdon, sillä ylös päästyämme huomasimme sieltä ylös lähtevän polun, Skywalkin.

Könysimme kivisessä rinteessä mutkittelevaa reittiä merkistä merkkiin puolisentoista tuntia ja pääsimme kuin pääsimmekin Ruapehun päälle lumiläiskien yläpuolelle. Vähän meinasi välillä puuskututtaa, kun happeakaan ei ollut tarjolla yhtä paljon kuin Rukan rinteillä. Polku olisi jatkunut vielä jonkin matkaa vähän korkeammalle huipulle, mutta katsoimme tämän riittävän tällä kertaa. Näin korkealle emme olekaan ennen kiipeilleet. Autolla toki olemme ajelleet paljonkin ylempänä. Ei voi muuta todeta kuin, että huikeat olivat näkymät ja tunnelmat. Kuvat puhukoot puolestaan!

Iwikaun laavakentällä olevia rakennuksia

Tuolihissillä laavakentän yli

Kyltistä havaitsimme Skywalkin olemassaolon

Rinne ei ollut ihan helppokulkuisimmasta päästä

 

 

 

Oltiin selvästi pilvien yläpuolella

Paluumatka sujuikin paljon joutuisammin ja sää muuttui kahvilareissun aikana huonommaksi. Pilvirintama nousi nopeasti rinnettä ylöspäin ja näkyvyys heikkeni ja lämpötila laski hetkessä. Onneksi ehdimme jo hissivaiheeseen ennen pilvien ilmestymistä.

Laavaa on joskus tullut paksuina kerroksina rinnettä alas

Pilvet nousivat vastaamme paluumatkalla

Päivä oli jo pitkällä, kun pääsimme alas asti, joten ajelimme melko lailla suorinta tietä kohti Taupojärven rantabulevardilla sijaitsevaa majapaikkaamme. Täällä punkkaamme kaksi seuraavaa yötä.

Taupojärvi näkyy jo

Majapaikkamme Tui Oaks Motelin parvekkeelta on hienot näkymät Taupojärvelle

Ruapehulla

Vilkaistiin aamulla ensimmäisen kerran auton konepellin allekin, koska rupesi vähän kiinnostamaan, minkälainen sydeemi siellä oikein luuraa, kun sammuttaa moottorin aina risteyksiin pysähdyttäessä. Ja hyrähtää taas käyntiin, kun nostaa jalkaa jarrulta lähdön merkiksi. Osaisko joku automies selventää? Ja mitä tuo skyactiv oikein tarkoittaa?

Tänään oli taas "vuoripäivä". Ja serpentiinipäiväkin. Siirryttiin aamulla Tongariron kansallispuiston laitamille Ohakunen kaupunkiin, josta on hienot näkymät ja kulkuyhteys Ruapehu-tulivuoren rinteille.

Täällä oli rintsikoiden sijasta piikkilanka-aitaan talletettu koko kylän kenkät

Yhdellä pysähdyspaikallamme viereen tupsahti tällainen (alla) kotoisan näköinen koivurypäs. Meinattiin tehdä vastat, mutta sitten muistettiin, etteihän meillä ole saunaakaan. Näyttivät vielä ihan rauduskoivuiltakin. Vai mitä sanoo mehtänhoitaja?

Tongariron kansallispuisto on Unescon maailmanperintökohde ja sijaitsee kahden mannerlaatan rajalla. Ruapehu onkin yksi maailman aktiivisimmista tulivuorista ja se purkautui pariinkin otteeseen 20 vuotta sitten (-95 ja -96) niinkin rajusti, että tuhkapilvet estivät lentoliikenteen lähistöllä ja lopettivat laskettelukauden vuoren rinteellä sijaitsevissa laskettelukeskuksissa. Juuri Ohakune oli tuolloin maailman polttopisteessä, kun siitä uutisoitiin. Ruapehun rinteessä 1600 m korkeudessa sijaitsevalle Turoan laskettelukeskuksen ala-asemalle on Ohakunesta matkaa vain 17 km. Ruapehun korkeus on kokonaista 2.797 m. Se näkyikin horisontissamme lumihuippuineen ensimmäisen kerran jo eilisen matkamme aikana. Ruapehu on maorikultuurille tärkeä paikka ja siellä sjaitseekin monia maorien pyhiä paikkoja.

Ruapehun lumiset rinteet horisontissa

Laskettelukeskukseen menevältä tieltä on hulppeat näkymät

Laskettelu näyttää olevän täällä aika paljon kalliinpaa kuin Rukalla - tosin mäkikin on vähän isompi

Alamäkeen oli mukava lasketella vapaalla - kartturi ei siitä kyllä tykännyt

Ohakune on laskettelukeskuksen lähin taajama ja majoitustilojen pääasiallisin sijaintipaikka. Nyt kesällä täällä on kovin hiljaista ja loma-asunnot näyttivät olevan kesäteloillaan. Juuri tänään täällä järjestettiin kuitenkin melko isonnäköiset maastopyöräkisat ja sen vuoksi liikettä oli kohtuullisen paljon.

Päivän autoilujen ja Ruapehun rinteillä käyntimme jälkeen lähdimme vielä jaloittelemaan ja oikaisemaan jäseniämme reilun 7 kilometrin patikkapyrähdykselle kylän lähistöllä sijaitsevalle reitille.

Heinät ovat pitkiä näillä leveyspiireillä

Paikallista lomamökkimallistoa

Huomenna siirrymme vähän syvemmälle Tongariroon ja sieltä edelleen Taupojärven rantamaisemiin.

Wanganui

Tänään ei näkynyt vuoria (vain horisontissa), eikä ajeltu serpentiiniteitä. Päivän reitti kulki alkumatkaa lukuunottamatta varsin kotoisan näköisissä maisemissa. Jos tienvarren harvat eukalyptukset ja maissipellot jätetään huomioimatta, oli ihan kuin olisi ajettu vaikka Pyhäsalmelta Rantsilaan. Päivän reitin päätepisteenä oli kuitenkin parinsadan kilometrin päässä Wellingtonista pohjoiseen sijaitseva Wanganuin kaupunki, joka sijaitsee samannimisen joen ja meren (South Taranaki Bight) yhtymäkohdassa. Tosin joen nimestä käytetään maorinkielistä kirjoitustapaa Whanganui. Täältä poikkeaa myös tie huomisen reitillemme Tongariron kansallispuiston alueelle.

Alkumatkasta nähtiin vähän rannikkomaisemiakin

Kukkaloistoa kahvipysäkillämme Waikanaun kylässä

 Aiemmin ei ole tainnut olla puhetta bensan hinnoista tässä maassa. Australiassa hinta vaihteli 70 ja 80 eurosentin välillä. Täällä keskihinta lienee tähän saakka ollut noin 1,74 dollaria eli 1,05 euroa. Vaihtelu on tosin ollut huomattavaa. Enimmillään litrahinta oli eteläsaaren Westlandissa Haastissa 2,10 $. Tänään oli jo vähän hintasodan merkkejä, kun hinta laski parhaimmillaan 1,49 dollariin eli alle 90 eurosentin. No se ilo osoittautui kyllä kovin lyhytaikaiseksi matkan edetessä.
 

Bensan hinta alimmillaan 1,49 dollaria (0,9 euroa)

Wanganui on mukavan näköinen, reilun 43.000 asukkaan, kaupunki. Se on yksi Uuden Seelannin vanhimmista asutuskeskuksista. Yksi kaupungin mielenkiintoisimmista matkailukohteista on risteily aidolla siipiratas-höyrylaivalla. Sen toteutimme mekin. Tämä Waimarie-alus on kipparin mukaan ainoa käytössä oleva vastaavanlainen höyrylaiva koko Uudessa Seelannissa. Saattaa toki olla tottakin.

Ennen risteilylle lähtöä ehdimme saapastella kaupungilla muutaman tunnin ihailemassa ja kuvailemassa Victoria Avenuen kauniita vanhoja rakennuksia. Pelkkä silmänruoka ei kuitenkaan riitä meidänkään ravinnoksi, joten välillä piti myös lounastaa (tai melkeinpä päivällistää). Meidän nälkämme ajoittuu yleensä siihen aikaan, kun lounas aika (-14) on jo päättynyt, eikä päivällisaika (17-) ole vielä alkanut. Aika monet ravintolat noudattavat kutakuinkin tätä aikataulua.

Whanganui-joki kuvattuna veistokseen, päähenkilöt näkyvät kuvastimessa keskellä.

Arvatenkin jo maorien sukupuuttoon metsästämän moa-linnun "patsas" lähes luonnollisessa koossa.

 

 

Kuvat yllä Wanganuin Victoria Avenuelta

Koksia kului Waimarien höyrykattilassa

Se höyrykattila

Turistit nauttivat vauhdin hurmasta

Siipiratas-höyrylaiva Waimarie