Fiordlandissa

Niinhän siinä kävi, että Christchurchissa jytisi jälleen, 5.7 Magnitudin verran. Vaikka ison rytinän jälkeen järistyksiä kaupungin tuntumassa on ollut jo vaikka kuinka paljon, vain yksi (11/2011) on ollut tätä suurempi. Jonkun verran lisätuhoja tämäkin järistys aiheutti. Vesijohtojen katkeiluista aiheutuneita vedenpaisumuksia näyttää olleen siellä sun täällä, maanvyörymiä etenkin rantaviivan tuntumassa ja aineellisia vaurioita rakennuksille ja irtaimistoille pitkin kaupunkia. Myös meidänkin blogikuvissa näkynyt Christchurch  Cathedralin jo ennestään romahtanut toinen pääty romahti nyt lisää. Taisi tulla remonttibudjetin kasvattamisen tarve. Onneksi ihmishenkiä ei ilmeisesti tällä kertaa menetetty. Mekin ehdimme livahtaa kaupungista jo kaksi yötä aiemmin ja ehdimme jo niin etäälle, että emme tienneet tapauksesta mitään ennen Ailan kommenttia blogissa. Järistys tapahtui paikallista aikaa puoli kahden maissa, jolloin olimme jo nykyisessä majapaikassamme Te Anau Lakeview Holiday Parkissa. Onneksi tieto järistyksestä tuli tietoomme vasta illan kiiltomatoluolareissumme jälkeen, olisi pelottanut pitkällä pimeän luolan uumenissa vieläkin enemmän.

Sunnuntaina ajoimme Invercargillistä vielä satakunta kilometriä rantaviivaa etelän suuntaan ja käännyimme Te Waewaen kohdilta sisämaata ja koko Uuden Seelannin suurinta kansallispuistoa, Fiordland National Parkia kohti. Olimme varanneet Te Anaun yhdeltä campingalueelta telttapaikan, mutta saavuimme paikalle (12.30) porttien ollessa vielä tiukasti kiinni. Koska portit olisivat avautuneet vasta kahdelta ja tulomatkalla huomasimme aivan keskustan tuntumassa mukavannäköisen Holiday Parkin, päätimme käväistä kysäisemässä löytyisikö tilaa meillekin. Ja löytyihän sieltä – ihan sisätiloista. Siirsimme telttailusuunnitelmia vielä vähän ja otimme tämän sviittimme täältä kahdeksi yöksi.

Alkumatkasta ihailimme taas mahtavia rantamaisemia ja suuria lammaslaumoja laitumilla. Mitä lähemmäs Te Anaun kaupunkia tulimme, sitä enemmän vuoristomaisemat astuivat kuvaan.

 

Majapaikan hommaamisen ja lounasreissun jälkeen käväisimme kansallispuiston opastuskeskuksessa kyselemässä patikkareittien perään. Fiordlandissa sijaitsee kaksi kuuluisaa useamman päivän patikkareittiä. Milford Track’ia pidetään yhtenä maailman hienoimmista ja jokainen uusseelantilainen haluaa kävellä sen päästä päähän ainakin kerran elämässään. Kepler Trac on näistä kahdesta helpommin saavutettavissa, joten käväisimme ennen illan luolaristeilyä kipaisemassa 9.5 kilsan pikapatikan sen päässä. Reitin koko pituus on 65 km, joten ihan koko reissua emme ennättäneet nyt tehdä. Jokavuotisessa juoksukilpailussa joku aussi oli kipaissut sen viime vuonna 4 tuntiin ja 50  minuuttiin.

Kepler Tracin lähtöpiste

Uudessa Seelannissa kasvaa paljon pohjoisen pallonpuoliskon kasveja englantilaisten tänne tuomina. Olisko tässä jokin vadelmalajike

Kesä on täälläpäin jo aika pitkällä, mikäli pihlajasta voi jotain päätellä

Illan luolaristeily suuntautui Te Anau –järven toisella puolella sijaitsevaan kiiltomatoluolaan (Te Anau Glowworm Caves), jonne mentiin isolla katamaraanilla. Siellä könyttiin kulkusiltoja 250 metriä veden muovaamaa matalaa luolastoa yhteen syvennykseen, jossa tehtiin vielä veneellä pieni lenkki pimeässä, vain katossa kiiltelevien kiiltomatojen valaistessa reittiä. Olipa vaikuttava kokemus.

Lake Te Anaulla iltahämärissä

Briifaukset ennen luolaan menoa

Yön aikana eilinen päivänpaiste oli muuttunut mustanpuhuvien pilvien peittämään taivaaseen. Tämä ei tiennyt oikein hyvää päivän ohjelmallemme, sillä tämän päiväinen päiväretkemme suuntautui ”maailman kahdeksanteen ihmeeseen”, Milford Soundiin. Se sijaitsee pitkän ja kapean Milfordin lahden (=vuonon) pohjukassa. Sinne kulkevaa vuoristotietä pidetään yhtenä hienoimmista "alppiteistä". Valitettavasti tänään pilvet viistivät melkein maan tasalla ja näkyvyys vuorille oli vain satunnaista. Sadepäivät eivät ole näillä nurkilla mitenkään kummallisia, sillä Milfordin lahti on yksi maailman sateisimmista paikoista. Yleensä vuotuista sademäärää mitataan millimetreillä, täällä mittayksikkönä on metri. Vuotuinen sademäärä on keskimääri 6.7 metriä. Ja se näkyy kyllä luonnon vehreytenä ja runsaina vuoristopuroina. Vaikka sadepäivä estikin vuorten näkymisen koko komeudessaan, toi se vuoren rinteiltä valuviin puroihin eloa ja näköä. Vettä syöksyi rinteitä alas koko vuoren leveydeltä.

Valitettavasti sanat eivät riitä luonnon kauneutta kuvaamaan, eikä kuvistakaan saa alkuunkaan sitä käsitystä, minkä silmät rekisteröivät.

Lake Mirror

 

 

Milford Soundin sataman pramea sisääntuloportti

Risteilyjä Milfordin lahdelle lähti monen yhtiön toimesta

Sateen aiheuttamaa ilotulitusta vuorten rinteillä

 

Valtavasta sademäärästä johtuen sammal ja naava peittävät puiden rungot ja oksatkin

Ainoa pilvetön kuva Milford Soundista löytyi retkiesitteestä

Puroissa vesimäärä kasvaa aina sateen sattuessa. Kuva Chasm-rotkosta

Eilinen majapaikan vaihdos sisätiloihin oli ihan oikeaan osunut toimenpide, sillä takaisin Te Anauhin palatessamme täälläkin satoi ihan kunnolla ja sitä on jatkunut koko illan. Aamulla lähdetään taas jatkamaan matkaa. Nyt kohti Queenstownin kaupunkia.