torstai 10. maaliskuuta 2016

Coromandel

Jos hahmotitte, missä eilen oltiin, niin hyvä. Nyt ei olla enää sielläpäinkään! Ajettiin aamulla maanantaisia jälkiämme takaisin Aucklandiin ja läpikulkutietä kaupungin läpi kohti Coromandelin niemimaata ja sen päässä olevaa Coromandelin kaupunkia (kylää).

Yritimme ajoittaa Aucklandin läpiajon sellaiseen ajankohtaan, ettei ruuhkat olisi pahimmillaan. Alkuiltapäivästäkin kaikki kaistat olivat täynnä, mutta liikenne sujui paria matelupätkää lukuunottamatta joutuisasti liki satasen vauhtia. Valitettavasti täällä rekat eivät tyydy käyttämään laitimmaisia kaistoja, vaan päinvastoin valloittivat ohituskaistat suvereenisti.

Auckland Harbour Bridgeltä katsottuna

Rekat valloittivat ohituskaistat
Coromandel on noin 70 km pitkä ja 40 km leveä niemimaa Aucklandista kaakkoon. Niemen länsirannalla kulkee merenrantaa (Thames Firth) noudattava mutkatie, joka vie Coromandelin kylään. Tie kulki törmällä ihan vedenrajassa ja mutkia riitti yhtäjaksoisena koko matkalle. Tie oli niin kapea, että koko ajan piti olla tarkkana ja tähdätä pudotuksen ja vastaan tulevien autojen keskiväliin, jottei olisi pudonnut mereen tai törmännyt vastaantulijoihin. Niin, ja kaiteet puuttuvat tietenkin! Saattoi olla reissun tähän asti haastavin tienpätkä. Onneksi voidaan ajella sitä kotisohvalta vaikka kuinka usein, sillä autokameramme tallensi tämänkin ihanuuden kokonaan. Pitää yrittää lisätä tähän blogiinkin joku videonpätkä myöhemmin, sillä kuvasato jäi varsin vaatimattomaksi. Minulla oli kädet täynnä töitä ratin kanssa ja kartturikin painoi jarrua niin, ettei ehtinyt kuvaamaan.


Laskuvesi tyhjentää Thamesin vuonon rannat tehokkaasti.
 
 

Lopulta tie siirtyi kauemmaksi merenrannasta, mutta vastineeksi nousi muutaman sata metriä ylemmäksi. Serpenttinit sen kuin jatkuivat.

 

Coromandel näyttää olevan osteri- ja simpukkakaupunki. Meidänkin Harbour View motellimme pihasta näkyy laajat osterivilvelmät ja näkyivät olevan laskuveden aikaan lähes kuivillaan. Ruokailureissumme aikana nousuvesi oli jo peittänyt kuvissa näkyvät merenpohjanäkymät kokonaan. Pitkin ranta-ajeluamme näimme ihmisten keräilevän jotain ämpäreihinsä kahlatessaan liejuisella rannalla, keräilyn kohteena arvatenkin simpukat.

Osteri- ja simpukkaviljelmiä Coromandelin rannassa
Coromandel ei ole mikään väestökeskittymä - kuvassa paikkakunnan "terveyskeskus"

Coromandelin pääkadussa on vähän villin lännen tunnelmaa
 

4 kommenttia:

  1. Masa Muikku-Milanosta hei.

    Ehkä muistatkin, että Coromandelissa G. Dierking valmistaa niitä maailmankuuluja outrigger -purjekanoottejaan. Meidän vastaava valmistuu kyllä vapuksi. Tulethan Kudan mökille sitten testaamaan sitä Saimaan aalloille.
    Mallulta terkut Tainalle.

    Moi, Masa ja Mallu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä muistanut! Koko ajan mietin, mistä se Coromandel tuntui niin tutulta. Dierkingin nettisivuillaan ilmoittama osoite oli loppujen lopuksi 300 metrin päässsä motellistamme. Käväisimme aamulla ko. osoitteessa, mutta siinä näytti pitävän majaa "simpukkatehdäas" Pacific Marine Farms.

      Poista
  2. Taas on poljettu kilometrejä,vai onko ne maileja? Onko Eskon kaasujalka pysynyt kunnossa? Kiitoksia Naistenpäivä terveisistä!
    T.Maaarit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne kilsoja täällä on. Kaasujalka kyllä kestää. Peffakarvat meinas tänään kyllä kärvähtää, kun istuimenlämmitin oli jotenkin mennyt päälle, eikä meinattu löytää katkaisijaa siinä ajon tuoksinassa.

      Poista