Dunedin ja Invercargill

Perjantaiaamuna hypättiin hotellilta suoraan Shutle bussin kyytiin ja ajettiin lentoasemalle autoa hakemaan. Oli auton vastaanottoseremoniatkin vähän mutkikkaammat täällä kuin ausseissa. Onneksi kansainvälinen ajokortti löytyi repun sopukoista, sillä auto ei olisi lähtenyt matkaan ilman sitä. Lisäksi kovasti keskustelua herätti kanainvälisen korttini merkinnät. Hyväksytyiksi ajoneuvoluokiksi korttiini oli merkitty vain moottoripyörä ja ja henkilöauton ja peräkärryn yhdistelmä. Pelkkää henkilöautoa siihen ei ollut ruksattu. Virkailija ei tämäm vuoksi sitä aluksi kelpuuttanut. Onneksi vanhempi kolleega osasi tulkita suomalaisen korttini merkintöjä, joista asia lopulta selvisi. Pitääpä kotona vähän reklamoida asiasta Autoliittoa.

Toinen yllätys Herzin tiskillä oli heidän käytäntönsä vaihtaa autoa siirryttäessä eteläsaarelta pohjoissaarelle. Tämän vuoksi meidän piti ilmoittaa jo tässä vaiheessa, milloin menemme lautalla yli, jotta uusi auto Wellingtonissa olisi käytettävissämme oikeaan aikaan. Jos olisimme halunneet mennä yli auton kanssa, olisi siitä joutunut maksamaan 1.000 dollarin lisämaksun. Tässä olikin se juju, miksi lisämaksua auton palautuksesta toiselle paikkakunnalle autoa maksettaessa ei peritty.

Käytössämme on taas Corolla, tosin hieman pienempi ja värikkäämpi versio, mutta samalla näppärämpi. Myös peruutustutka puuttuu tästä menopelistä.

Perjantaina ajelimme  heti melko pitkän huikosen rannikkoa seuraillen kohti etelää ja lopulta yöpaikkaamme Dunedinin kaupunkiin. Jos oli Christchurchin alue kovin englantilainen, on tämä eteläinen nurkka hyvin skottilainen. Skotlantilaiset asettuivat näille nurkille joskus 1800-luvun puolivälin tienoilla ja nykyasukkaistakin valtaosa on alkuperältään skotteja. Kaupunki vaikuttaa huomattavasti isommalta ja keskustaltaan enemmän kaupungilta kuin Christchurchin järistyksen tärvelemä kaupunkikeskusta.

Alkumatka mentiin melkein kuin Limingan lakeuksilla. Onneksi sisämaan puolella siintävä vuorijono toi matkantekoon vaihtelua. Suuret viljavainiot tien molemmilla puolilla jatkuivat yli puolivälin päivän reitistä. Kuten alla olevasta kuvastakin näkyy, on näillä nurkilla juuri nyt puintiaika.

Matkan edetessä myös maisemat vaihtuivat ja maasto kumpuili ympärillämme koko ajan enemmän ja viljavainiot muuttuivat laidunmaiksi, joilla tosi suuret karja- ja lammaslaumat vuorottelivat laitumilla. Välillä tie puikahti merenrantaan (South Pasific Ocean) ja pääsimme taas ihastelemaan hienoja hiekkarantoja ja kallioisia rantatörmiä. Sen verran on kelit viilentyneet, ettei uimaan tehnyt mieli ollenkaan.

 

Dunedinin majapaikkamme oli  tosi idyllinen pieni "hotelli" Hulmes Court B&B. Edustikohan tämä nyt sitä edwardiaanista tyyliä. Huoneemme nimi oli kylläkin "Persian Room".

Hulmes Court B & B

Persian Room

Dunedin on rakennettu varsin mäkiseen maastoon - kuva majapaikkamme sivukadulta.

Dunedinissä on runsaasti komeita kirkkoja ja muita julkisia rakennuksia heti kaupungin keskuksena olevan kahdeksankulmaisen Octagoni-aukion ympäristössä. Niistä St Paulin anglikaaninen katedraali ihan sen vieressä ja välissä selkä kirkkoonpäin skotlantilaisten kansallisrunoilija Robert Burnsin patsas. Myös kaupungin nimi on kovin skottilainen. Dunedinhan on Edinburgin keltinkielinen nimi.

Dunedinin rautatieasema on aika hulppean näköinen

Tänään ajelimme merenrannan tuntumassa mutkittelevaa näköalareittiä toiseen skottikaupunkiin Invercargilliin. Komeat oli maisemat tänäänkin, vaikka vuoristot toistaiseksi vielä puuttuvatkin. Matkanvarrelle sattui monenlaista nähtävää, kuten kuvista näkyy:

Melkoinen teepannukokoelma Owakan kaupungissa

Matai Falls -putoukset

Florence Hillin rantamaisemia

Pieni tien kaventuma näköalareitillä - vain vajaa puolikas jäljellä

Curio Bayn rannoilla asustelee keltasilmäpingviinejä - olivat kalareissulla parhaillaan

Molempina päivinä näimme useita karjan joukkomarsseja kohti lypsypaikkaa. Kilometrin mittainen ja varmaan useamman tuhannen lehmän jono luikerteli tienvarressa sopuisasti tyhjennyspaikalle mönkijän seuratessa häntäpäänvartijana kulkuetta (kuva alla).

Lupiinin siemenet on tainneet päästä livahtamaan tullin ohi - tai sitten ovat jo kapteeni Cookin peruja

Invercargillin keskustaa

Huomenna lähdetään sitten kohti sisämaata ja vuoristomaisemia. Samalla siirrytään muutamaksi päiväksi telttamajoitukseen, kun koko eteläisen vuoristoalueen kaikki majoituspaikat ovat loppuunmyytyjä koko sille ajalle, kun näillä seuduilla viivymme. Myöskään Queenstownista telttapaikkoja parempaa majoitusta emme saaneet, joten telttailua jatkuu ainakin neljän yön verran. Saapa nähdä pääsemmekö netin päähän vähään aikaan laisinkaan. Ei kannata olla huolissaan, jos muutamaan päivään ei päiväkirjaan tekstiä ja kuvia tulisikaan.

Happy Valentine´s Day! Kaikille!