Neliön muotoista "liikekeskustaa" reunustaa noin 400-500 metriä leveä puistovyöhyke ja vasta sen jälkeen alkaa matala asuintalojen muodostama alue.
Eilinen hotelliin saapuminen ajoittui alkuiltaan, joten ehdittiin tutustumaan kaupunkiin vain pikku syöntireissun verran. Tänään tehtiinkin jo koko päivä töitä (aamu-ja iltavuorot) kaupunkiin tutustuessamme. Tutustuttiin Rundle Malli'n ja Rundle Roadin shoppailualueeseen, kiinalaisen kaupunosan ja Cenral Marketin alueeseen ja Victoria Squaren ympäristöön.
![]() |
| Victoria Square |
| Rundle Mall |
Iltalenkillä pyörähdettiin North Teracen kulttuurirakennuksia ihailemassa ja katsastamassa huomisen autovuokraamon sijaintia. Paluumatkalla pysähdyttiin vielä matkaoppaissakin Adelaiden kahden parhaan pubin joukkoon rankatun Hotel Australin ulkoterassille olusille. Lenkkeilyä tälle päivälle kertyi ainakin parikymmentä kilsaa.
Australian hintataso tahtoo välillä hirvittää, sillä lähes kaikki on selvästi Suomea kalliinpaa, jopa olutkin. Keskustan pikkukaupoissa vesipullostakin saa pulittaa useamman euron verran. Myös hedelmät ovat yllättävän kalliita, kuten kuvassa näkyvästä luumujen hinnoittelusta voi päätellä (10 AUS = n. 7 €).
Hotellimme Adelaidessa on Adelaide Royal Coach, jonka onnistuimme varaamaan keväällä kolmeksi yöksi yhteishintaan 0,25 euroa. Hotellille saavuttuamme respan naishenkilö huudahtikin nimen kuultuaan, että "Oh, you are the lucky ones". Olimme onnistuneet tekemään varauksen heidän yöaikaan tekemänsä järjestelmäpäivityksen aikana, jolloin 15 minuutin ajan järjestelmässä oli ollut virhetila. Sattuisipa niin useamminkin.








Onpa avaran ja hienon näköistä. Aki se odottaa kovasti kuvaa oikeasta elävästä kengurusta!!!!!!!
VastaaPoistaJospa niitä näkyy, kun lähdette autoilemaan. Seuraamme mielenkiinnolla matkaanne.
On oltu sen verran kaupunkipaikoissa, että kenguruista ei ole näkynyt kuin pelkkiä nahkoja kaupan hyllyillä ja kuvia Qantasin lentokoneen peräsimessä. Mutta eiköhän noita vielä...
VastaaPoistaTahtoisin saada lisää vinkkejä hotellivarauksiin, niille olisi aina välillä käyttöä.
VastaaPoista