sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Canberra yhdessä päivässä

Kun lähdimme eilen aamulla ajelemaan Begasta kohti Canberraa, siirryimme pitkään allamme olleelta Princes Highwaylta sisämaahan johtavalle Alpine Highwaylle. Myös maisemat alkoivat muuttua mäkisempään suuntaan. Aluksi niittyjen vihreys oli poikkeuksellista aiempaan nähden. Kun matka jatkui pidemmälle ja nousimme ylemmäs Brown Mountinsille ja Great Dividing Rangelle (vedenjakajavuorille), palasi väri lähemmäs aimpia okran sävyjä. Samalla puusto loppui lähes tyystin, kun ajelimme reilun 1000 m korkeudessa.



Matkalla kohti Canberraa pysähdyimme vain lounastauolle Cooman kaupunkiin. Noin 40 km ennen pääkaupunkia vaihdoimme taas uuteen osavaltioon - jo neljänteen. Nyt tulimme Australian Capitol Territoryyn (ACT). Se on pääkaupungin ympärille muodostettu oma pieni "osavaltionsa". Canberra on vain noin 350.000 asukkaan kaupunki, jonka väestöstä 60 % työskentelee valtion hommissa. Kaupunki suunniteltiin harkiten ja rakennettiin suoraan pääkaupungiksi, sillä Sydney ja Melbourne eivät päässeet yhteisymmärrykseen siitä, kummasta tulisi maan pääkaupunki. Parlamentti siirtyi Canberraan 1927. Ja siellähän mekin ensimmäiseksi vierailimme.


Camberran näyttävä uusi Parlamenttitalo (valm. 1988) taustalla

Katolla liehuu Australian lippu ja edustalla vaakuna kenguru- ja emuhahmoineen

Parlamenttitaloa sisältäpäin

Talon vihkijä (Elisabeth II) sai sisäpihalle oman patsaansa

Talo on valtaosin päällystetty nurmikentillä

Kuva sarjasta Australian liikennemerkkejä: Suojatie
Canberrassa viivyimme vain yhden yön ja tutustumiseen oli käytettävissä vain sunnuntai-iltapäivä ja maanantaiaamu. Kaupunki on pääkaupungiksi pieni ja laveasti rakennettu. Kadut ovat leveitä ja avaruutta on muutenkin. Pilvenpiirtäjät puuttuvät tyystin. Hallintorakennukset (ja nähtävät paikat) on sijoitettu etäälle toisistaan, eikä kaupunkiin tutustuminen olisi onnistunut jalkapatikassa kuten monissa muissa kaupungeissa. Vaikka käytimme autoa siirtymätaipaleilla, saatiin kävelytaivaltakin aikaiseksi vähintään 10 kilometriä.

Aamulla otimme vielä laajemman näkökulman kaupunkiin ja ajoimme ihan kaupungin laidalla Black Mountinsilla sijaitsevaan Telstra Toweriin. Sieltä näkymät kaupungiin ja sen ympäristöön olivat hyvät. Kuten kuvastakin näkyy, Canberra ei ole mikään suurkaupunki.


Canberran hallintorakennukset on sijoiteltu Lake Burley Griffinin tekojärven ympärille
Vaikka kaupunki oli pieni, oli se tutustumisen arvoinen, sillä "maata ei voi sanoa tuntevansa tai nähneensä, ellei ole edes käynyt sen pääkaupungissa"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti