torstai 21. tammikuuta 2016

Biitsipäivä

Päivä jakaantui kolmeen sessioon. Ensin tehtiin pieni shoppailukierros Ballinan keskustaan. Yleensä kaupat ovat jo kiinni siinä vaiheessa, kun me ehditään kierokselle. Nyt kun ei ollut ajopäivä ehdittiin hyvinkin. Rouvakin sai vihdoin ketsuppipurkkinsa korkin auki :).


Ballinan keskustaa
Jokaisesta kaupungista löytyy yleensä Woolworthin (kuvassa) ja Colesin tavaratalot (eivät sisällä vaateosastoja)

Paikallisen Intersportin urheiluvälineosasto. Löytyy vain Criketti- ja Poolo-tavaraa
Iltapäivän aluksi vietettiin pari tuntia paikallisella Ballinan beachillä. Uitiin ja kulutettiin känsiä jalkapohjista rantsukävelyllä.

Seven Mile Beach Lennox Headissa ihan naapurissa
Tyynenmeren rantaa samaiselta Lookoutilta kuvattuna
Loppuiltapäivä käytettiin vähän vilkkaanpaa Byron Bayn meninkiä seuraillen. Matkaoppaan mukaan se on "vaihtoehtoisen elämäntavan" harrastajien paratiisi. Se tarkoittanee nykyisin surffauksen ympärille liittyvää kulttuuria. Aiemmin (60- ja 70-luvulla) paikkakunta oli toisenlaisen vaihtoehtoisen elämäntavan mekka, kun hipit pesiytyivät sinne suurin joukoin "harrastamaan".

Aikamme kaupunkia kierreltyämme, emme voineet vastustaa kiusausta hypätä houkuttelevasti kuohuviin vaahtopäihin täälläkin. Ja olivathan kyllä suurimmat aallot, joissa ollaan tähän asti uitu.

Byron Bayn keskustaa
 
Byron Bay Beach

4 kommenttia:

  1. Hienot biitsit ja biitsikelit! :) Nautinnollista ja elämysrikasta reissun jatkoa! Toivottaapi Minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos toivotuksista Mindy! Vinkkejä toivotaan, varsinkin, kun päästään Uuteen Seelantiin,

      Poista
  2. Mihin se äzkeinen kirjoitus joutui? Joka tapauksessa antoisaa jatkoa.Paljon olette kokeneet ja nähneet.Meillä tänään odotusta ilmassa,Astan köörit.T.Maarit ja Jari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa kööri-iltaa sinne! Ja terkkuja kaikille! Nostakaahan yksi malja meillekin :) T. Taina ja Esko

      Poista