maanantai 18. tammikuuta 2016

Blue Mountains ja Three Sisters

Canberrasta jatkoimme matkaa kohti Blue Mountainsia ja Katoonban kaupunkia. Tie kulki koko päivän korkealla ylängöllä reilussa kilometrissa piipahtaen välillä "vuorten" välisissä laaksoissa, joten serpentiiniteitä (ja ilman kaiteita tietenkin) riitti täälläkin. Suuria lammaslaumoja laidunsi ylängön puuttomilla niityillä. Olimme merinolampaan sydänmailla.

Pysähdyimme toviksi Colburnin merinovillapääkaupunkiin. Tämä n. 25.000 asukkaan kaupunki, on merinolampaiden laidunalueen ja villantuotannon keskus. Ensimmäinen merinolammas tuotiin alueelle jo 1700-luvun puolella joten villantuotantoa täällä on ollut jo yli 200 vuotta. Kaupunkiin tulijoita tervehtiikin kolmikerroksisen talon korkuinen merinopässi, "Big Merino". Paikalliset puhuttelevat sitä Ramboksi. Pässin sisään on rakennettu villantuotannon historiaa kuvaava näyttely.



Kuvia Colburnin kaupungin keskustasta

Big Merino eli Rambo
Illansuussa saavuimme Katoombaan. Sitä ennen Blue Mountains oli jo hallinnut näkymiä jonkin aikaa. Kyse ei ole ihan "oikeista vuorista", vaan rapautuneista kalkkivivuorten jäänteistä. Luonto onkin muovannut alueesta ainutlaatuisen komeat maisemat ja se onkin noteerattu liittämällä alue Unescon maailmanperintökohteeksi. Vuorten sininen väri johtuu laajojen eukalyptusmetsien ilmaan päästämästä eukalyptyskaasusta (öljystä).


Ehdimme paikalle sopivasti ikuistamaan alueen kuuluisimman turistinähtävyyden (Three Sistersin) ilta-auringon valaisemana. Sen verran myöhäiseen tulomme kuitenkin ajoittui, ettei motellin (The Metropolitan Motel) respa ollut enää auki ja jäimme ilman nettiyhteyttä koko illaksi ja blogin kirjoittelukin siirtyi.

Three Sisters
Aamulla sitten suuntasimme varsinaiselle työmaallemme Blue Mountains Scenic Worldiin, josta erilaisilla kulkuneuvoilla (Scenic Railway, Scenic Skyway ja Scenic Cableway) pääsi rotkojen päälle ja laskeutumaan alas Jamiesonin laakson sademetsään, jossa sitten käveltiin Scenic Walkwaylla :).
Siellä pääsi käyskentelemään omavalintaisia ja erimittaisia reittejä sademetsään tutustuttaessa. Kaikki reitit kulkivat tarkoitukseen rakennetuilla kävelysilloilla. Eksymisvaaraa ei ollut.



Suurten eukalyptuspuiden seassa oli runsaasti myös pitkiä saniaispuita (keskellä)
Jouduttiin ajelemaan Cablewaylla pariinkin otteeseen, kun videokuvaus ei ensimmäisellä "kerralla sattunut kohdalleen.

Scenic Railway

Scenic Skyway
Scenic Cableway
Laaksosta palattuamme tutustuimme Three Sisters -kohteeseen lähemmin, ja kävelimme polkua pitkin lähituntumaan ja "Honeymoon Bridgeä" pitkin ihan laitimmaisen sisaruksen kylkeen kaiverrettuun luolaan saakka.


Honeymoon Bridge
Pääsy sillalle oli jyrkkien ja kapeiden portaiden päässä

Korsumme kahdeksi yöksi sijaitsi pienen Katoomban kaupungin keskustassa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti