Nyt on huseerattu Melbourneesakin jo kolme täyttä työpäivää. Ja ylitöiksi on mennyt jokainen ilta. Onneksi kaupunkiin saapuminen ajoittui sunnuntaiaamupäivään, jolloin liikenteen ei pitäisi olla ihan pahimmillaan. Aivan riittämiin sitä oli kuitenkin nytkin. Haastavin kohta oli osua Western Fairwayltä keskustaan menevälle rampille. Onneksi navigaattorit on keksitty. Nytkin kapistus osasi näyttää, että ulos mennään vain ja ainoastaan kolmantena vasemmalla olevalta kasistalta. loput kuusi kaistaa vei mikä minnekin. Osuttiin oikeaan heti eka yrittämällä. Hyvä me!

Hotelli (Vibe Carlton) on ihan tasokas ja siisti, mutta netin käyttö
on ollut kortilla. Kaistaa on ollut käytettävissä vain 100 Mb päivässä.
Siksi kuvien siirtojakaan ei ole pystytty tekemään päivittäin.
Säästettiin homma viimeiselle illalle, sillä hotellivarausten teko
priorisoitiin jopa blogipäivitysten edelle. Onneksi rajoitus on
laitekohtaista. Olemme voineet jakaa netin käyttöä puhelinten ja
tietokoneiden kesken, jotta kaikki on saatu hoideltua.
Päästiin
sunnuntaina jo aamupäivän puolella "ottamaan kaupunki haltuun".
Opeteltiin liikkuminen ja keskustan nähtävyyksien sijainnit ja kaupungin
maantiede ylipäätään. Ja ehdittiin kiertää jo vaikka ja missä. Hotelli sijaitsee 3-4 kilsan päässä
ydinkeskustasta ja tramilla pääsee ihan hotellin edestä varttitunnissa
työmaalle. Ostettiin heti alkuun Myki-kortit (Sydneyssä ne oli Opalit),
joihin sitten jossain vaiheessa ladattiin vähän lisävirtaa. Kuten jo
Adelaidessa, täälläkin ydinkeskustan alueella julkinen liikenne on
ilmaista ja keskustaa kiertää useampikin ilmainen City Circle linja,
joista 35 on se legendaarisin. Ajeltiin sillä useammankin kerran. Hieno systeemi!
 |
| City Circle no: 35 |
Maanantaiaamuna ajelimme tramilla kaupungin läpi ja ranta-aluetta, St. Kildaa kohti. Melbournelaiset ovat viettäneet vapaa-aikaansa siellä jo 1800-luvulta saakka. Etenkin pitkälle mereen johtava laituri pienvenesatamineen, hieno uimaranta ja New Yorkin Coney Islandin malliin jo 1912 rakennettu huvipuisto
Luna Park vetävät niin paikallisia kuin turistejakin puoleensa.
 |
| St Kilda Pier (rakennettu jo 1857) |
 |
| Näkymä laiturilta Melbournen keskustaan |
 |
| Satunnainen "auringonottaja" St Kilda Beachin tuntumassa |
 |
| Luna Park (rakennettu 1912), portti ja vuoristorata ovat suojelukohteita |
Lämpötila näillä seuduilla vaihtelee voimakkaasti. Sunnuntaina tullessamme lämpötila oli kolmenkympin kantissa. Eilen päivällä sitä oli jo 36, mutta iltapäivällä lämpötila putosi kymmenellä asteella 20 minuutissa. Tänään on ollut mukavasti n. 25, mutta huomiseksi lupaillaan jopa neljänkympin rikkoutumista. Onneksi kuitenkin vain yhdeksi päiväksi. Torstaille onkin odotettavissa reissumme ensimmäinen sadepäivä. Mitenkähän siitä selvitään :)
Melbourne on tosi mahtava kaupunki ja suurkaupungin tuntua tuovat monet pilvenpiirtäjät. Ja lisää rakennetaan koko ajan. Melbourne ja Sydney kilpailevat kovasti maan ykköskaupungin tittelistä ja asukkaat (molemmissa yli 4 milj.) naljailevat toisilleen pahemmin kuin Turku ja Tampere konsanaan. Meidän silmissämme ja lyhyen kokemuksemme perusteella näyttäisi siltä, että Sydney on jäämässä alakynteen, vaikka mahtava oli sekin. Pitää vielä tarkistaa mielipidettä maaliskuussa toisen Sydney-jaksomme jälkeen. Kuvat puhukoot toistaiseksi puolestaan...
 |
| Federation Square |
 |
| St. Paulin katedraali |
 |
| Flinder Steet Station |
 |
| Melbournen erikoisuuksia: Hook-käännöksiä niin pyöräilijöille kuin autoilijoillekin |
 |
| Rouva löysi kukkaron, muttei saanut auki |
 |
| Victorian osavaltion Parlamenttitalo |
 |
| Victoriaanista kaupunkikuvaa Elisabeth Streetiltä |
 |
| Näkymää Eureka Skydeckiltä |
 |
| Näkymä kohti St Kildaa (Albert Parkin formularata järven ympäristössä) |
 |
| Keskellä Arts Centre Eifeleineen |
 |
| Yarra-joen yli vievän kävelysillan pilarin päälle rakennettu baari (käytiin huurteisilla) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti