maanantai 25. tammikuuta 2016

Brisbanessa

Hurautettiin Surfers Paradiselta aamu-uinnin ja aamiaisen jälkeen tänne Austaralian kolmanneksi suurimpaan (2.1 milj. asukasta) kaupunkiin - Brisbaneen. Moottoritie (Pacific Mwy) oli sunnuntaiaamuna jo täynnä Brisbaneen tulijoita. Moottoritie tulee melkein huomaamatta suoraan kaupungin keskustaan ja jakaantuu joenvarresta eri puolille kaupunkia. Meidänkin korsumme sijaitsee lähes keskellä kaupunkia, vain muutaman korttelin kävelyn päässä ydinkeskustan kävelykaduista.



Nyt on kaksi päivää tallattu kaupungin katuja ja käytetty välillä apuna keskusta-alueen ilmaista bussilinjaa ja jokea ristiin rastiin seilaavaa ilmaista Cityhopper laivaa.

Kuten muissakin Australian suurkaupungeissa, myös täällä on paljon puistoja ja viheralueita. Jokaisesta (myös pienemmistä) löytyy Botanic Gardens, jossa kasvilajien runsaus ihmetyttää pientä kulkijaa. Kun puistot on perustettu jo 1800-luvulla, myös puut ovat ehtineet kehittyä jättiläisiksi.

Banyan Tree (viikuna) kasvattaa runsaasti ilmajuuria
City Botanic Gardens
Koska Brisbane ei sijaitse Meren rannalla, eikä sillä siten ole omia merenrantabiitsejä, on uinti- ja auringonoottopaikat rakennettu keskelle kaupunkia joen ranta-alueelle South Bank Parklandiin. Alue rakennettiin aikanaan Maailmannäyttelyä varten (1988) ja silloin rakennetut paviljongit on otettu kaupunkilaisten vapaajanviettopaikoiksi.

South Bankin vapaa-ajanviettoaluelta
Huominen Australia Day näkyy South Bankissa jo viikonlopun ajan meneillään olleiden puistokonserttien muodossa. Siellä mekin istuskelimme jonkin aikaa sunnuntai-iltapäivällä.

Uima-altaita South Bankissa on joka lähtöön
Käytiin tietenkin myös maailmanpyörästä maisemia ihailemassa
Näkymä maailmanpyörästä kohti kaupungin keskustaa


Tältä paikalta Brisbane sai aikanaan alkunsa. Samalle paikalle pilvenpiirtäjien varjoon on säilytetty joitakin vanhoja arvorakennuksia. Kuvan keskellä Treasury Casino

Perhoskuvioita tavaratalon seinässä Queen Streetillä
Sentään kirkko säästettiin, kun pilvenpiirtäjiä rakennettiin
Kaupunkinäkymiä tämänpaiväiseltä Cityhopper-laivamatkalta


South Bankin eläimistöä

Yksi Heritage-reitin arvorakennuksista
Anzac Squaren pallopuita
Paikallinen sotamuistomerkki (Shrine of Remembrance) Anzac-aukiolla

3 kommenttia:

  1. Hieno nähdä Brisbanen kuvia. Vuosiensaatossa on paljon tullut oltua sinnepäin yhteydessä entisissä työasioissa. Osaavatkohan nuo aussit juhlia, vai onkohan se vain legendaa.?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla legendaa! Tai ainakin niiden juhliminen on paljon siistimpää yleisillä paikoilla. Juopuneita ei katukuvassa näy. Kaikissa yleisötilaisuuksissa näyttää olevan alkoholikielto. Niin näytti olevan laita Australia Day -tilaisuuksissakin. Viinit ja oluet myydään vain alkoista (bottle shop). Ja olutkin on niin hirvittävän hintaista, ettei sitä kovin paljon kukaan pysty juomaan.

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista