Aluksi eilisen kuva-arvoituksen ratkaisu. Masa näyttää Mr. Googlen kanssa ratkaisseen kyssärin helposti. Tässä kuva liikennemerkin varoituksen kohteesta:
Tänään ajeltiin rannikkotietä Kingstonista Warrnanbooliin. Täältä virallisesti alkaa yksi maailman kuuluisimmista matkailuteistä "Great Ocean Road". Vaikka tämänpäiväinen reittimmekin kulki rannan tuntumassa, meri näkyi tielle vain satunnaisesti. Pysähdyimme vähäksi aikaa Portlandin kaupunkiin, josta merenrantaan pääsy oli esteetöntä.
Eilisen päivän jälkeen säätilassa tapahtui selvä muutos huonompaan, sillä tuuli kääntyi etelään ja Etelämantereen kylmät virtaukset toivat selvästi viileämpää ilmaa reittimme varrelle. Tuuli vinkui oven ja ikkunoiden raosta yöllä niin, ettei ilmastointilaitetta tarvinnut käynnistää. Tänään lämpötila on pyörinyt vähän 20 paremmalla puolella, joten pudotusta tuli kymmenisen astetta eiliseen nähden. Oli reissumme toistaiseksi 'kylmin' päivä. Sekin tosin viitisenkymmentä astetta kotomaan lukemia enemmän :)
Siirryimme taas puoli tuntia lisää Suomen aikaa edelle, kun ylitimme Victorian osavaltion rajan. Se onkin matkallamme jo kolmas lajissaan. Maisematkin muuttuivat jo Victoriaa lähestyttäessä selvästi vaihtelevimmiksi. Etelä-Australian aavikko- ja suolajärvivoittoiseen maisemaan alkoi ilmestyä metsiä ja mäkiä. Myös lammas- ja karjalaumat ilmestyivät teiden varsille. Silmiinpistävää on eri kasvuvaiheissaan olevien kasvatusmetsien runsaus teiden varsilla. Näissä oloissa täällä suositusta mäntylajikkeesta saadaankin jo kolmessakymmenessä vuodessa korjuukelpoista tukkipuuta.
Elävää kengua ei tänäänkään vielä nähty, hengettömiä kylläkin muutamia.
Kenguruista ja koaloistakin varoittavia merkkejä teiden varsilla oli
runsaastikin, mutta itse pääosanesittäjiä ei näkynyt.
Warrnanbool on 26.000 asukkaan rannikkokaupunki, jossa näyttäisi olevan kirkkoja ja sotamuistomerkkejä kaikkiin lähtöihin, ja jonka keskustassa vanhojen entistettyjen rakennusten rivistöt reunustavat kauppakatua. Ihan mukava pikkukaupunki.
Väärälläpuolella ajoa on nyt takana jo kolme päivää. Itse ajossa ei ole ollut mitään ongelmia. Kaksi asiaa vaan ei tahdo luonnistua. Pyyhkijät lähtevät vipattamaan ajoittain vilkkua käytettäessä ja tauolta autoon palattaessa vänkäri yrittää jatkuvasti ängetä kuskin paikalle, vaikkei korttia omistakaan. Tiet ovat hyviä ja liikennettäkin vain kohtuullisesti, joten mikäs tässä on ajellessa. Vaikka tiet ovatkin pääsääntöisesti leveähköjä, maalatut kaistat tuntuvat aika kapeilta, kun Corolla pakkaa vähän seilaamaan ja vaatii ajamista koko ajan. Huomattavasti levottomammalta tuntuu kuin kotoinen Pocahondamme. Liikennemerkitkin ovat kovin erilaisia kuin kotimaassa. Liikennesäännöt väärällä puolella ajon lisäksi menevät monessa muussakin kohdassa päinvastoin kuin kotimaassa. Ohituskaistatielläkin ohituskaista on se, joka jatkaa ja hitaammin ajavat saavat liittyä siihen oman kaistansa päättyessä.













Onko ne autokamerakuvia jossa konepelti näkyy?
VastaaPoistaEivät ole autokamerasta vaan taitavat olla minun Lumiasta. Autokameran kuvaa ei olla ehditty työstämään. Sitä on jo melkein 100 Gigaa tallessa.
Poista